tiistai 9. helmikuuta 2016

Virkattu mobile

Ajatukset on jo pitkällä keväässä ja virkkuissani huomaan sen myös väreissä. Käsi hakee lankakopasta iloisia, keväisiä värejä ja mallit ovat myös keväisen kepeitä joita olen viime päivinä tehnyt. Tosin jossain vaiheessa on palattava muutamiin keskeneräisiin töihin, hieman talvisempiinkin.



Löysin kaappieni kätköistä metallirenkaan josta ajatus mobilesta lähti. Visioni oli selvä ja löysin pari samantapaista netistäkin . Tämä sekä tämä  mobile toimi innoittajanani.


Virkkasin metallirenkaan ympärille kiinteitä silmukoita ja kiinteisiin silmukoihin virkkasin yhteen kiinteään silmukkaan kaksi pylvästä, ketjusilmukka ja kaksi pylvästä, jätin väliin kolme kiinteä silmukkaa ja taas virkkasin samaan kiinteään silmukkaan kaksi pylvästä ja ketjusilmukan ja kaksi pylvästä ja taas jätin väliin kolme kiinteää silmukkaa. Tätä samaa mallikuviota toistin kolmen kerroksen ajan. Olisin tehnyt enemmänkin mutta lanka loppui kesken. Mobileen käytin puuvilla- ja bambulankojen jämiä.


Kun rinkula oli valmis. Virkkarin erilaisia muotoja, kukkia ja ympyröitä. Seuraava vaihe oli tärkkäys. Tärkkäsin sokerivedellä kaiken muun paitsi rinkulan pitsin. Puolet vettä ja puolet sokeria, tähän seokseen kastelin kunnolla uittaen ja laitoin kuivamaan metallitarjottimen päälle josta lähti helposti irti. Olisihan siihen voinut muoviakin alle laittaa. Annoin kovettua kaksi päivää, vähempikin olisi riittänyt.  Kotona ei ollut liimaa niin päädyin tärkkäämään sokerilla, ajatus oli käyttää liimaa. Hyvä tuli sokerillakin tärkättynä.


Kokoamisvaiheessa pujottelin joukkoon summamutikassa puuhelmiä. Valmis mobile löysi paikkansa keittiöstä.


4 kommenttia:

  1. Ihana mobile, kehuin sitä jo facessakin. Taidan tehdä tuollaisen ja soveltaa mallia lampunvarjostimeenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Jopa mieheni ihastui siihen :D Malli sopii lampunvarjostimeen hyvin, toivottavasti saan nähdä valmiina :)

      Poista